Hyppäämässä

Ohari on sen verran järkiytynyt, että OLEN PARI KERTAA HYPÄNNYT SILLÄ IHAN ITSE. Ihan hevosen mielenvirkistykseksi, kun näyttää siitä tykkäävän. (Kesän ajan se on intoillut esteistä irtohyppäämällä= meillä irtohypytys on usein sitä, etten jaksa rakentaa kujaa, vaan laitan yhden esteen pitkälle sivulle ja Ohari hyppii sitä itsenäisesti edes takaisin vaihtaen aina kaarteessa suuntaa :-))

Koska kuitenkin koen suurta epävarmuutta esteillä, päätin pyytää naapurin tyttöjä apuun. (On varmasti väärin nuorta hevosta kohtaan, kun ratsastaja ottaa vain harjasta kiinni ennen estettä sen sijaan että toisi sitä jotenkin järkevästi hyppyyn) Nuoresta iästään huolimatta heillä on kokemusta jo lukuisilta vuosilta kansallisella tasolla ja SM-tasoltakin. Yrjövuoren Jonna on nyt hyppyyttänyt Oharia muutamia kertoja.  Ensimmäinen kerta meni nappiin, jälkimmäisellä kerralla tamma sai shokin maneesin lukuisista värikkäistä esteistä ja banketista maneesin seinustalla eikä hypännyt oikein mitään hyvin. Mutta jatketaan kuitenkin jokusen kerran kokeneemman kuskin kanssa.