niin vaikeaa, niin vaikeaa

Olen tällä hetkellä ratsastuksellisessa kriisissä-jälleen kerran ja ties kuinka monetta kertaa. Se on jotenkin niin masentavaa, että vaikka ratsastusvuosia alkaa olla jo kolmatta vuosikymmentä ja sitä voisi kuvitella jotain osaavansa niin ei, tuntuu ettei osaa mitään…. Alan kallistua siihen ajatukseen, että yksi elämä ei riitä tämän lajin (edes kohtuulliseen) oppimiseen :-D

Olen ottanut  yksityistunteja tämän kevään aikana ns. klassisen ratsastuksen tyylisuunnan edustajalta. Tavoitteena parantaa istuntaa ja kehon hallintaa sekä hevonen kuuliaisuutta rentouden kautta. Olen saanut erittäin paljon ajatuksia myötäämisen ja omien apujenkäytön sekä etenkin oman mielenhallinnan suhteen. Selvennykseksi viimeiseen, sen verran itsehillintää toki aikuisena ihmisenä omaan, että väkivaltaan en turvaudu, mutta turhautuminen on aika usein läsnä tämän hevosen kanssa.

Oharin ongelma on ajoittainen (siis toisina päivinä enemmän toisina vähemmän) liiallinen eteenpäinpyrkimys. Se on kiireinen ja etenkin laukassa vahva kädelle. Myös rauhallinen käynti on sille todella vaikeaa.   Huonoina päivinä en saa tammaa ratsastettua edestä kevyeksi tai edes rauhoittumaan. Kaikki on vain järkyttävää kohellusta. No tästä seuraa turhautuminen ja sillon en muista hengittää, touhuan ihan liikaa ja/tai istun aivan päin honkia. (esimerkiksi pohkeet irti, pinnallisesti hengittäen ja lievässä etukumarassa, jotta hevonen ei vain häiriityisi :-) Päinvastoin kuumalla/jännittävällä hevosella pitäisi ratsastajan olla niin rento ja rauhallinen ikinä pystyy. Ja tuo pohkeiden irti vieminenhän on iso virhe.

YouTube Preview Image

No summasummarum yllä mainitsin mihin tällä valmennustyylillä pyritään ja “mielenhallintaharjoittelu”  onkin tehnyt hyvää. Viime kerralla kuitenkin epäilyksen siemen hiipi  kyseenalaistavaan tätiratsastajan mieleeni. Olemme valmennuksessa ratsastaneet likipitäen vain käynnissä. Koska hevonen ei ole valmis raviin. Koska se ei kanna itseään oikein käynnissä, vaan tuppaa ryntäämään eteen päin, koska sen tahti on kiireinen. Ratsastamme ympyrällä, volteilla ja kiemuraurilla, avo-ja sulkuväistöjä ja tarkoitus on ratsastaa erittäin hitaassa temmossa siten, että hevonen kantaa itse etuosansa. Heti kun se alkaa kääntyä etupainoikseksi tai kiihdyttää otetaan pysähdys. (ja välittömästi reilu myötääminen) Lisäksi hevosen on suunnattava huomionsa (korvansa) kohti ratsastajaa. Huomiota voidaan herättellä pysähdyksessä heristämällä ohjaa (myötäys välittömästi kun reagoi) Nämä edellä mainitut kyllä onnistuvat, kun otan pidätteitä likiman koko ajan, mutta kompastuskivi on se, kun minun pitäisi pystyä myötäämään hyvin reilusti ja hevosen pitäisi säilyttää sama hidas tahti ja itsensä kantaminen. Ei vaan onnistu, hevonen kiihdyttää heti vauhtia, kun saa siihen mahdollisuuden ja tuntuu siltä, että koko paletti hajoaa. (Pitkin ohjinhan tämä ei kävele mitään rauhallista vauhtia, vaan käyntiä voisi luonnehtia hyvinkin matkaavoittavaksi!!)

Turhautumiseni ja epäilykseni liittyy nyt siihen, että sopiiko tällainen käyntityöskentely ja jatkuva hidastaminen tälle hevoselle. Kun käynti on muutenkin tälle hevoselle vaikeaa. Usein minulla valmennuksissa saattaa hevonen aluksi kulkea huonosti, mutta loppua kohden paranee. Tällä tyylillä (=pelkällä käyntityöskentelyllä ja valtavan hitaalla tahdilla) kuitenkin käy usein päinvastoin. Ohari  turhautuu ja stressaantuu ja rauhallisuuden tavoite kääntyy itseään vastaan. Se alkaa viskoa päätään, kuopia ja jopa pyrkii taaksepäin (nämä siis pysähdyksessä ollessa), yrittää kaikin keinoin vältellä ikävää asiaa eli paikallaan seisomista. (huom. yleensä Ohari kyllä seisoo todella nätisti paikallaan vaikka kuinka kauan, mutta kun se kuumenee/hermostuu niin silloin ei)

Yksin ratsastaessani olen huomannut, että minun on helpompi saada hevonen rentoutumaan ja hidastamaan harjoitusravissa kuin käynnissä.

Suurin kysymysmerkki minulle itselleni on tällä hetkellä se, onko kyse siitä, että hevonen pyrkii olemaan minun yläpuolellani, jolloin se kokee oikeudeksi sanella tahdin ja vauhdin ja tämä pään viskely, kuopiminen ja jatkuva rajojen kokeilu on vain “auktoriteettitaistelua”.  Vai onko kyse siitä, että hevonen stressaantuu kun joutuu liian kauan menemään itselleen vaikeaa asiaa. Vai sekä että?

One thought on “niin vaikeaa, niin vaikeaa

Comments are closed.