Kuulumisia

Ohari oli marras- joulukuun  vaihteessa kolmisen viikkoa totaalilomalla. Ensin tuli jäät, ja sain neljä viikkoa vanhoihin kenkiin vain kantahokit ruuvattua. Kun se kaksi viikkoa lomailtuaan sai talvipopot jalkaansa, oli edelleen joka paikka jäässä ja hevonen sen verran “pirtsakka”, että annoin olla.

Loman jälkeen Ohikulkija on ollut hyvinä päivinä todella mukava ja mikä on ollut miellyttävintä tuntuu, että se on oppinut ravaamaan ja kävelemään pitkin ohjin ja venyttämään eteen alas! Tämä on todellakin suuri saavutus ja tuntuu luksukselta. Nimittäin yleensä se tulee vain kiireiseksi, jäykistää selän ja mennä porhaltaa lavoillaan, kun saa edestä paljon vapautta.

Noh, sitten on niitä huonompia päiviä kuten tänään. Aloitin Kyran kirjan innoittamana käynnissä Kyran aakkosia. Siis ratsastus neliössä, joka kulmassa pysähdyksen kautta katsotaan, että hevonen taipuu kulmissa eikä lähde kaatumaan pohjetta vasten. Toimi. Kevyen ohjastuntuman ja myötäämisen kanssa siirtymisiä käyntiin-seis, jossa tsekataan, että hevonen kantaa itsensä eikä jää nojamaan käteen. Toimi. (tosin tulee joka kerta pois peräänannosta, mutta pääasia että vastaa pidätteisiin ja pysähtyy todella kevyesti) Sitten samaa kaarteiden läpi ratsastusta ravissa ja tämäkin vielä toimi hyvin. Laukka ei enää toiminutkaan keveillä avuilla. Ratsastin aluksi laukkaa helpompaan suuntaan ympyrällä. Tein vastataivutusta, jonka tarkoitus oli valmistella tammaa laukkaan, saada se ulko-ohjalle ja siedättää sisäpohkeeseen. Eli ensin vastataivutusta, sitten suoristus ja laukannosto (ilman sisä-ohjaa, ulko-ohjan tuella).  Eka nosto ja laukka oli ok, mutta sitten mentiin taas tämän tyypillisen rajan yli. Tran.tran-tan niin kauan kun mentiin vastataivutusta oli vielä jokseenkin avuilla, joskin todella jännittynyt, mutta joka kerta kun suoristin ja se tiesi, että kohta tulee laukkaa, niin oltiin jo menossa tukka tuupilla. Ja kun nostot menivät piloille, niin laukkakin oli hirveää. Se vain kerrassaan puree kiinni kuolaimeen, vetää minut irti satulasta ja sitten kaahotetaan. Huoh!

Laukan jälkeen en enää saavuttanut alun hyvää fiilistä ja loppu olikin enemmän tai vähemmän jännittyneellä hevosella ratsastamista. Vein talliin ja hoitelin ja tulin sisälle. Tässä vapaapäivänä sattui olemaan aikaa, ja juutuin koneelle katselemaan meidän viime vuoden kisavideoita. Ja alkoi niin paljon ketuttaa tämänpäiväinen keskeneräisyys, että menin takaisin selkään, ilman satulaa. Laitoin vain suitset päähän, itselleni kypärän ja menoksi.  Menin avotaivutusta ja siirtymisiä käynti-seis sekä ravi-käynti ja kaikki sujui mallikkaasti tai ainakin siltä tuntuu. Kun ratsastan ilman satulaa, saan jotenkin aina paljon paremman tuntuman. Tunnen milloin se jännittää selkäänsä ja on aikeissa lähteä lavoilleen ja ehdin tekemään kevyen puolipidätteen juuri oikeassa kohtaa. Taidanpa ruveta ratsastamaan aina ilman satulaa :-)