Laitumeton kesä

Ohari ei tänä kesänä päässyt ollenkaan kesälaitumelle. Ruohon makuun se kuitenkin pääsi, sillä joka päivä laitoin sen muutamaksi tunniksi ruohotarhaan, jossa riitti enemmän ja vähemmän närppimistä.

Syitä laitumettomaan kesään oli useita:

-Alkukesän päänviskominen ja epäily UV-säteilyn aihauttamasta head shakingista- tarhassa on iso katos, jossa Ohari mielellään oleilee, ja sinne se saa myös heinänsä.
-Ahmiminen ja ähkytaipumus: viime kesänä koin kovan säikähdyksen, kun Ohikulkija sai runsaasta totuttelusta huolimatta vakanvanoloisen kaasuähkyn kesälaitumella. Tänä vuonna en olisi kyennyt järjestämään totuttelua yhtä jouhevasti, sillä kuljin touko- ja kesäkuun kainalosauvoin. (Jonkun olisi tarvinnut aina viedä ja hakea hevonen 500 metrin päähän, ja mies oli muutenkin ylityöllistettynä joutuessaan hoitamaan talon, lapset ja hevoset) Lisäksi ajattelin, että JOS se olisi taas saanut ähkyn, niin kuka sitä olisi talutellut.
- ötökkäherkkyys: Ohari on ERITTÄIN hermona paarmoista. Paarma-aikaan se on loimitettuna päästä varpaisiin, silti joudun ottamaan sen sisälle keskipäivällä tai vaihtoehtoisesti suihkimaan kaikki loimettomat paikat ötökkämyrkyllä pariinkin otteeseen, siis juoksemaan laitumella alvariinsa. Kun oma koipeni alkoi olla siinä mallilla, että kykenin hevosta taluttamaan, oli jo pahin paarma-aika käsillä. En viitsinyt enää alkaa sitä rumbaa.
- Laidunta ei ole riittämiin.  Vain puoli hehtaaria ja hevosia kuitenkin viisi. Tänä vuonna siis vuokralaisten hepat pääsivät laitumelle, ja tallinomistajan kopukat tyytyivät ruohotarhoihin.