Uusi satula ja syksyn kujeita

Ohikulkijan syksy on kulunut kotitreenaamisen merkeissä, kisoihin emme siis tänä vuonna ehtineet… Päänheiluttelusta ei ole ollut tietoakaan, ja ratsastajien jalatkin alkavat olla kunnossa.
Syksy on ollut mukava, melko kuiva ja erittäin lämmin. Kenttä on ollut muutamia hajanaisia päiviä lukuunottamatta ratsastuskunnossa, varsinkin kun tajusin tänä vuonna laittaa tilsakumit jo marraskuussa. Lumi on tullut (ja lähtenyt) Etelä-Suomessa tähän mennessä jo kahteen kertaan, ja ensilumihan yleensä on sitä suojalunta eli pahinta tilsakeliä.

Hokkien kanssa olen jaksanut olla urhea. Minulla on käsitys hokkien epätervellisyydestä hevosen jaloille (mikä viimeisimmän Hippoksen kirjoituksessakin todettiin), ja tänä vuonna olenkin koko syksyn ruuvannut kantahokkeja irti ja paikalleen aina kelien mukaan.

Syksyllä hankin Ohikulkijalle myös uuden satulan. Tai teknisesti se ei vielä edes ole minun, vaan satula on Satula.comista puolen vuoden vuokra-ajalla. Vanha satula Albion SLK nousi takaa yhä enenevissä määrin, mitkään lampaankarvaromaanit eivät tilannetta auttaneet. Nyt satulana on Hastilow Elevation. Tämän satulan etuna on paitsi pehmeys ja hyvä istuvuus hevoselle, myös vaihdettava etukaari.

Tänäkin vuonna päädyin jättämään hevoselle karvat.  Minulla on vähän ristiriitaiset tuntemukset klippaamista kohtaan. Pääsääntöisesti siksi, koska mielestäni hevonen nauttii loimettomana olosta ja toisekseen meillä on aika kylmä talli.  Sillä on iso katos, jonne se pääsee turvaan räntäsateelta ja auringon paahteelta. Sillä on paksu turkki, jonka kanssa se nauttii lumikylvyistä. IKINÄ en ole nähnyt sen palelevan. Vapaapäivinä Ohikulkija saa olla nakuna, ja ratsastupäivinäkin loimitan vain liikunnan jälkeen (silloin toki reilusti). VArjopuolea tässä klippaamattomuudessa on nimittäin tämä järjetön hikoaminen etenkin näinä lämpiminä talvina.  Toisaalta minun on helppo kuivatella sitä, kun se asuu kotipihassa ja olen pessytkin hevosta jos se on aivan yltä päältä hiessä. Yleensä aikaväli lokakuu-joulukuu on pahinta ongelmaa hikoilemisen suhteen. Sitten yleensä tammi-maaliskuussa on sen verran kylmempää ja liikutuskin ehkä hieman kevyempää. että hikoiluongelmaa ei synny.

Oman teoriani (ja kylmän tallin) mukaan klippaan vain alkusyksystä, en enää lähellä joulua, jolloin tulossa on mitä suurimmalla todennäköisyydellä kylmät pakkaskelit, ja karva ei enää juurikaan ehdi kasvamaan takaisin. Siis tänä vuonna en enää klippaa. Ensi talvena mietin asiaa taas uudestaan.

Ratsastuksellisesti tamma on mennyt taas eteen päin, ja nykyään on yhä enemmän niitä hyviä päiviä huonojen joukossa. Hyvänä päivänä hevonen on rento ja mukava, se REAGOI apuihin oikein (menee sivulle eikä jänkkään pohjetta vastaan) VASTAA puolipidätteeseen hidastamalla ja kantamalla itse itsensä (eikä ole jatkuvasti kiihdyttämässä ja kaatumassa eteen), TAIPUU kulmissa ja väistöissä, ODOTTAA (eikä poikittele puolelta toiselle tai paina kädelle odottaessaan lupaa siirtymiselle jne)  Huvittavaa on se, että tiedän jo tarhasta hevosta hakiessa ja sen seistessä käytävällä, että millä päällä sitä tänään ollaan.

Vieläkään en ole oikein keksinyt niille huonoille ratsastuspäiville ratkaisua. Silloin Ohari on siis ylienerginen, omapäinen ja hermostunut/jännittynyt.  (ei kuuntele sivulle vieviä apuja/puskee pohjetta vastaan, vastustelee kuolaintuntumaa päätä viskomalla, painaa/makaa kädellä ja on järkyttävän kiireinen ja kovasti menossa eteen… Esimerkiksi laukannostoa odotellessaan heittelee peräänsä sivulta toiselle eikä suostu kulkemaan suoraan ja yleensä näitä kaikkia siis samalla ratsastukserralla) . Jännittyneisyyttä ja ylienergisyyttä aiheuttavat etenkin tuulinen sää, pimeä ja vaikkapa varjoja tekevät lumikasat kentän reunoilla, muut (laukkaavat) ratsukot kentällä. Maneesissa kesällä ikkunoista tullut auringon varjo oli vähintään yhtä kammottava.

IMG_4854

IMG_4739

IMG_4824

IMG_4842

IMG_4867

Katsellessani näitä kuvia ajattelin laittaa tamman pienoiselle lihotuskuurille. Olen ihan järkyttävän “säikky” lihomista kohtaan. Edellisen suomenhevoseni kanssa oli jäätäviä jalkaongelmia, ja joka kerran klinikalle mennessä sain määrän pudottaa painoa. Oharillakaan ei tietysti koskaan kylkiluut ole näkyneet, mutta hirveän herkästi se pudottaa lihaksia varsinkin takapäästä ja tulee hieman “kulmikkaan” näköiseksi. (Vai onko se sitten vain silmänlumetta, että kun tamma on pyöreämmässä kunnossa, näyttää että takapäässäkin olisi tavaraa). Käytävällä seistessä se näyttää ihan sopusuhtaisella, mutta ratsastuksessa, kun kulkee vatsalihakset piukkana näyttää siltä, että saisi olla pyöreämpi. Mikään ongelmahan tätä ei ole lihottaa, kunhan vain silloin pysyy kyydissä.