Hokit irti… ja menoksi!

Talvi 2012-2013 oli jälleen näille leveyspiireille erikoinen. Lunta oli pihassa puoli vuotta. Hangessa pääsi ratsastelemaan, ja kun kenttää jaksoi aurata ja lanailla, niin olihan siinä ihan ok ratsastaa. Mutta aah tätä ihanuutta. Ratsuttajaankin otin vihdoin yhteyttä, ja Ohari sai kyllä ihan kehuja. Eli vaikka itse olen tuskaillut talvella tamman kiirehtimisen ja kohkaamisen kanssa, niin se on kuulema paljon parempi kuin viime vuonna. Malttaa ja odottaa, etenkin käynti ja ravi ovat parantuneet.

Ja voi jestas, jo yksi ammattilaisen läpiratsastuskerta teki NIIN  ihmeitä hevoselle. Tuntui kuin palaset olisivat loksahtaneet hevosella kohdilleen ja se on kyllä aivan erilainen ratsastaa. Ja ne hetket tai ratsastuskerrat, kun tämä on hyvä, NIIN se on kyllä todella HIENO!

niin vaikeaa, niin vaikeaa

Olen tällä hetkellä ratsastuksellisessa kriisissä-jälleen kerran ja ties kuinka monetta kertaa. Se on jotenkin niin masentavaa, että vaikka ratsastusvuosia alkaa olla jo kolmatta vuosikymmentä ja sitä voisi kuvitella jotain osaavansa niin ei, tuntuu ettei osaa mitään…. Alan kallistua siihen ajatukseen, että yksi elämä ei riitä tämän lajin (edes kohtuulliseen) oppimiseen :-D

Olen ottanut  yksityistunteja tämän kevään aikana ns. klassisen ratsastuksen tyylisuunnan edustajalta. Tavoitteena parantaa istuntaa ja kehon hallintaa sekä hevonen kuuliaisuutta rentouden kautta. Olen saanut erittäin paljon ajatuksia myötäämisen ja omien apujenkäytön sekä etenkin oman mielenhallinnan suhteen. Selvennykseksi viimeiseen, sen verran itsehillintää toki aikuisena ihmisenä omaan, että väkivaltaan en turvaudu, mutta turhautuminen on aika usein läsnä tämän hevosen kanssa.

Oharin ongelma on ajoittainen (siis toisina päivinä enemmän toisina vähemmän) liiallinen eteenpäinpyrkimys. Se on kiireinen ja etenkin laukassa vahva kädelle. Myös rauhallinen käynti on sille todella vaikeaa.   Huonoina päivinä en saa tammaa ratsastettua edestä kevyeksi tai edes rauhoittumaan. Kaikki on vain järkyttävää kohellusta. No tästä seuraa turhautuminen ja sillon en muista hengittää, touhuan ihan liikaa ja/tai istun aivan päin honkia. (esimerkiksi pohkeet irti, pinnallisesti hengittäen ja lievässä etukumarassa, jotta hevonen ei vain häiriityisi :-) Päinvastoin kuumalla/jännittävällä hevosella pitäisi ratsastajan olla niin rento ja rauhallinen ikinä pystyy. Ja tuo pohkeiden irti vieminenhän on iso virhe.

YouTube Preview Image

No summasummarum yllä mainitsin mihin tällä valmennustyylillä pyritään ja “mielenhallintaharjoittelu”  onkin tehnyt hyvää. Viime kerralla kuitenkin epäilyksen siemen hiipi  kyseenalaistavaan tätiratsastajan mieleeni. Olemme valmennuksessa ratsastaneet likipitäen vain käynnissä. Koska hevonen ei ole valmis raviin. Koska se ei kanna itseään oikein käynnissä, vaan tuppaa ryntäämään eteen päin, koska sen tahti on kiireinen. Ratsastamme ympyrällä, volteilla ja kiemuraurilla, avo-ja sulkuväistöjä ja tarkoitus on ratsastaa erittäin hitaassa temmossa siten, että hevonen kantaa itse etuosansa. Heti kun se alkaa kääntyä etupainoikseksi tai kiihdyttää otetaan pysähdys. (ja välittömästi reilu myötääminen) Lisäksi hevosen on suunnattava huomionsa (korvansa) kohti ratsastajaa. Huomiota voidaan herättellä pysähdyksessä heristämällä ohjaa (myötäys välittömästi kun reagoi) Nämä edellä mainitut kyllä onnistuvat, kun otan pidätteitä likiman koko ajan, mutta kompastuskivi on se, kun minun pitäisi pystyä myötäämään hyvin reilusti ja hevosen pitäisi säilyttää sama hidas tahti ja itsensä kantaminen. Ei vaan onnistu, hevonen kiihdyttää heti vauhtia, kun saa siihen mahdollisuuden ja tuntuu siltä, että koko paletti hajoaa. (Pitkin ohjinhan tämä ei kävele mitään rauhallista vauhtia, vaan käyntiä voisi luonnehtia hyvinkin matkaavoittavaksi!!)

Turhautumiseni ja epäilykseni liittyy nyt siihen, että sopiiko tällainen käyntityöskentely ja jatkuva hidastaminen tälle hevoselle. Kun käynti on muutenkin tälle hevoselle vaikeaa. Usein minulla valmennuksissa saattaa hevonen aluksi kulkea huonosti, mutta loppua kohden paranee. Tällä tyylillä (=pelkällä käyntityöskentelyllä ja valtavan hitaalla tahdilla) kuitenkin käy usein päinvastoin. Ohari  turhautuu ja stressaantuu ja rauhallisuuden tavoite kääntyy itseään vastaan. Se alkaa viskoa päätään, kuopia ja jopa pyrkii taaksepäin (nämä siis pysähdyksessä ollessa), yrittää kaikin keinoin vältellä ikävää asiaa eli paikallaan seisomista. (huom. yleensä Ohari kyllä seisoo todella nätisti paikallaan vaikka kuinka kauan, mutta kun se kuumenee/hermostuu niin silloin ei)

Yksin ratsastaessani olen huomannut, että minun on helpompi saada hevonen rentoutumaan ja hidastamaan harjoitusravissa kuin käynnissä.

Suurin kysymysmerkki minulle itselleni on tällä hetkellä se, onko kyse siitä, että hevonen pyrkii olemaan minun yläpuolellani, jolloin se kokee oikeudeksi sanella tahdin ja vauhdin ja tämä pään viskely, kuopiminen ja jatkuva rajojen kokeilu on vain “auktoriteettitaistelua”.  Vai onko kyse siitä, että hevonen stressaantuu kun joutuu liian kauan menemään itselleen vaikeaa asiaa. Vai sekä että?

Rento ja rauhallinen vai ei.

Viime kerralla valmennuksessa sain varmistuksen omillekin ajatuksille, jotka tämän tamman kanssa olen tajunnut. Vain rento ja rauhallinen hevonen oppii. Tästä on puhunut myös maailmankuulu tutkija Andrew Mclean
http://www.ratsastus.fi/srl/srl_tiedottaa/101/0/andrew_mclean_ja_kuinka_hevonen_oppii

Olen tarpeeksi usein ajatunut Oharin kanssa tilanteeseen, jossa se on jostain vähän kilahtanut. Ja tällöin sille ei mene perille enää mikään. Se on täysin turta avuille, ja menee vain hirveää hösellystä eteen päin. Edes kunnon käyntiaskelia siltä ei saa.  Olen yrittänyt tällaisena päivänä kaikenmaailman keinoja, kävellyt pitkin ohjin (menee vain passikäyntiä), seissyt paikallani, kevennellyt rennosti pitkin ohjin (=vauhti vain kiihtyy), yrittänyt tehdä tehtäviä (kuten väistöjä) saadakseni sen huomion itseeni (=puskee läpi ei taivu yhtään) jne. Toisen koulukunnan edustajat ovat varmasti sitä mieltä, että höh, sen verran kovat otteet vain, että hevonen taas kuuntelee ratsastajaa ja lakkaa touhottamasta. Well, I´ve also done that. Ei toimi.

Mikä sitten tamman saa sekaisin. Useimmiten se on melko rento (vaikka eteenpäinpyrkimystä onkin), mutta aika usein myös ei. Syitä voi olla vaikkapa: naapurin maneesi, jossa on samassa rakennuksessa pihatto, kummallisen väriset estejohteet, lumikasa kentän reunalla, pusikosta kirmannut kissa, varpusparvi samaisessa pusikossa, toisten hevosten iltatalli samalla kun Ohari on vielä ratsastuksessa, väärä järjestys aamutoimista (tammaa ei voi ottaa suoraan tallista ratsastukseen, josta se jo hermostuu, vaan sen on päästävä muiden mukana ulos edes hetkeksi)

En sitten vain tiedä keksinkö joskus jonkun keinon, jolla sen saisi rauhoittumaan ja kuinka paljon tässä on omasta toiminnasta kyse. (ts. olenko itse tällaisina hetkinä tarpeeksi rauhallinen ja johdonmukainen, kun ottaa pattiin “kohkaaminen”) Vai pitäisikö vain muistaa nämä ajatukset  ja huonona päivänä tulla alas selästä tai lähteä maastoon.

Uusia ajatuksia

Olin 28.12. Gunilla Mini Wahlbergin valmennuksessa Keiramon tallilla. Sain tästä valmennuksessta paljon ajateltavaa omaan ratsastukseen tämän kuuman tamman kanssa. Kun jälkeenpäin asiaa mietin, ja muutamaa hyllyyn kertynyttä ratsastusopustani luin, tajusin, että tässä on paljon yhteneväisyyksiä siihen miten Kyrakin ratsastusta opettaa kirjassan Ratsastuksen taito. Eli MYÖTÄÄMINEN ja hevosen opettaminen odottamaan seuraavaa käskyä.

Minin metodissa mietitään miten hevonen oppii eli miten  sen saa ymmärtämään ja motivoitumaan. Meillä oli pyrkimys saada hevonen kulkemaan rauhallisesti ja odottamaan. Ilman että täytyisi käyttää jatkuvaa voimaa ts. että pidätteitä täytyy jatkuvasti toistaa. Miten tähän päästiin: Teimme esimerkiksi käynti ravi siirtymää niin kauan, että tamma alkoi odottaa. Tyypilliseen kouluratsastajatapaan olen TIETENKIN tehnyt siirtymisiä- vaaaaltavasti siirtymisiä. Mutta tämän “metodin” kannalta väärällä tavalla.

Olen tehnyt siirtymisiä tyypilliseen kouluratsastuspylperrystapaan: puolipidätteitä niin kauan, että hevonen on siirtynyt ravista rauhalliseen käyntiin, sitten ratsatsanut niin monta askelta käyntiä, että käynnin tahti on ollut rauhallinen ja jälleen huolellisesti valmistellut siirtymisen raviin, taas tehnyt  pidätteitä,  kunnes ravin tahti on tasainen ennen seuraavaa siirtymistä…… Ja näissä siirtymisissä joudun eteenpäinpyrkivällä yksilöllä ottamaan lukuisia ja taas lukuisia pidätteitä, joista hevonen ilmeisimmin  turhautuu.

No, tällä valmennuskerralla mentiin siirtymiä tyystin eri tavalla. Ratsastin 25 kierrosta pelkkää siirtymistä käynti 3 askelta, ravi 4 askelta. Ei  MITÄÄN VÄLIÄ minkälaisia siirtymisistä tuli, oliko käynnin/ravin tahti hyvä tms, tärkeintä oli että hevonen siirtyi askellajista toiseen ja että ratsastaja muisti myödätä kädellä joka kerta kun hevonen siirtyi käyntiin. Vain mentiin siirtymiä siirtymisten jälkeen. Aluksi en tajunnut yhtään mistä on kyse. mutta sitten avot… Hevonen alkoi odottaa käyntiin siirtymistä. Se hidasti itse, otti painoa takapäälle ja nousi edestä ja mikä parasta kulki ihan hitaasti, vaikka ohja olisi ollut kuinka löysä tahansa. TÄSTÄ ravista pystyi jatkamaan vähän pidempään KUNNES hevonen taas alkoi kiihdyttää- siirryttiin takaisin käynti-ravi siirtymiin kunnes hevonen taas odottaa.

Tämän “odottamis-jutun”  lisäksi Minin metodissa korostetaan kahta asiaa: hevosen tulisi aina olla rento, koska vain rento hevonen voi oppia uutta. Toisekseen hevonen on sen verran yksinkertainen otus, että sille annetaan aina vain yksi apu kerrallaan.

Ohari talvitunnelmissa

IMG_0874 IMG_0883

Pidän mielelläni suomenhevosia ilman loimea aina kun kelit antavat myöden- ja ne nauttivat saadessaan tallustaa vapaana puristavista loimista ja voidessaan piehtaroida. Eli pikkupakkasella ja pikkusateella eivät käytä loimea, varsinkin kun niilla on myös iso katos tarhasta. Tosin en ole nähnyt kovillakaan pakkasilla suomenhevosen palelevan, mutta lähinnä oman mieleni rauhoittamiseksi kurjilla keleillä loimitan :-) Ja tietysti liikunnan jälkeen.

Syksy 2012

Kisojen jälkeen muutama viikko treenattiin vielä normaalisti, mutta sitten iski näille leveysasteille varsinainen varhaistalvi. Lokakuun 25. päivä tuli reilusti lunta. Hevosilla ei kenelläkään hokkeja. Hiekoitin sen verran tarhaan meneviä reittejä, että tarhassa pysyivät lumessa pystyssä kesäkengilläkin. Parempi tilanne oikeastaan kuin jääkeli. “Talvi” kesti viikon. Samaan saumaan päätin pitää hevoselle pitkän loman  kuolaimista.  Olen tuskaillut edelleen ajoittain Oharin kuolainongelman kanssa. Jostain syystä suupielet edelleen reagoivat hyvin herkästi. (Vaikka viime vuonna tähän aikaan kuvittelin, että ongelmaan löytyi ratkaisu pitkistä 155cm kolmipaloista)

Pidettyäni Oharia vajaan kaksi viikkoa kuolainlomalla, laitoin kolmipalakuolaimet suuhun ja juoksutin sivuohjin 10-15 minuuttia. Ei käynyt edes mitenkään kuumana tms. mutta seuraus: molemmat suupielet auki taas. Voihan himputti sentään!!  Kuolainloma on jatkunut tämän jälkeen taas reilut kaksi viikkoa ja vielä aion jatkaa jokusen viikon.

Ostin tämän tauon aikana parit uudet kuolaimet: suoran kumikuolaimen ja kolmipala fullcheekin. Pääsin raspauksen aikana hevosen ollessa rauhoitettu tutkimaan sen suuta oikein kunnolla. Sillä on erityisen paksut huulet ja lisäksi lyhyt suuviiva. (suuviiva= mitataan turvan kärjestä suupieleen)  Kolmanneksi sillä on myös matala kitalaki (sulkee pois nivelkuolaimen) Joku vanhanaikainen neuvo kuolainten korkeudesta ” niin ylös, että suupieliin tulee kaksi ryppyä” suorastaan naurattaa Oharin kohdalla. Tälle ei todellakaan tule kahta ryppyä, vaikka kuolain olisi miten päin suussa, koska huulet ovat niin paksut. Jos kuolain on säntilllisellä korkeudella, tulee yksi iso paksu ryppy ja tämä ryppy ilmeisesti jotenkin hiertää kuolaimeen.  Olen tietysti kokeillut laskea kuolainta, mutta tällöin hevosesta tulee todella painava kädelle ja  pidätettä ottaessa kuolain nousee suussa niin, että poskiremmi “hölskyy”.

Tänään sovitin ostamaani suoraa kuolainta. Sitä eräässä varustekirjassa suositeltiin suuhun, jossa on lyhyt suuviiva. Ja kuolain näytti kyllä asettuvan hyvin eri kohdalle kuin muut tähän mennessä sovittamani kuolaimet. Eri asia sitten on miten hevonen toimii tämän kuolaimen kanssa… Tässä väliajalla olen sitten ratastanu Hackamorella.

Ensimmäiset koulukilpailut TS Ratu 30.9.2012

Aurinkoisena sunnuntai-aamuna monen sadepäivän (ja sadeyön) jälkeen suuntasimme Janitan ja Ohikulkijan kanssa Ratun tallille Lietoon. Ratun tallilla on todella hienot puitteet ja tämä olikin kerännyt paljon osallistujia, lähtöjä oli yli 80.  Osallistujamäärästä johtuen luokkien järjestystä oli muutettu ja kisaa käytiin samanaikaisesti kahdella radalla. Tämän vuoksi “jouduin” ratsastamaan ensin helpon B:n radan. Olin luokassa ensimmäinen lähtijä ja neuvotellut hyvissä ajoin stewardin kanssa, että koska rataa ei pääse kiertämään, saisin mennä radalle näyttämään aitoja  noin viisi minuuttia ennen luokan alkua… kyseessä oli 4-6 vuotiaille avoin luokka.

Kuitenkin viime hetkellä sanottiin, että jokaiselle annetaan tasapuolisesti 1,5 minuuttia aikaa radan sisäpuolella. Kun sitten pääsin aitojen sisäpuolelle, ehdin vain ravata tuomaripäätyyn ja ratsastaessani siinä volttia, soi torvi jo lähdön merkiksi. Se siitä rataan tutustumisesta :-)

Ohikulkija oli odotuksiin nähden erittäin fiksu, mutta kyllä se kuitenkin hieman jännitti. Ei mennyt ihan kaikkiin kulmiin ja tuli jonkin verran rikkeitä, vaihtoi laukan lävistäjällä yms. Myös pari kohtaa radasta olivat sellaisia, että tiesin niiden olevan vähän liian haastavia: pysähdykset siten ettei muoto aukea (herkkä peruuttamaan) keskiravi keventämättä (nostaa helpolla laukan) siirtyminen laukasta käyntiin (ei ole tehty)  Jo etukäteen olin jo päättänyt etten edes yritä välittää näistä.   Näistä tulikin arvosteluun neloset, joten siihen nähden olin prosentteihin hyvinkin tyytyväinen. Saimme prosentteja 58,4. Tuomari oli hyvä, koska antoi paljon palautetta ja skaala pisteissä oli suuri.

Tunnin päästä oli sitten toisen luokan vuoro. En itse jännittänyt enää ja Oharistakin alkoi suurin jännitys haihtua. Ensimmäiseen verkkaan verrattuna se oli rennompi ja liikkui takapäästä/selästä, kun se vielä ekassa luokassa oli  jännittynyt ja paljon kädellä. Luottavaisin mielin lähdin radalle ja päätin ratsastaa vähän enemmän riskillä mm. temmonvaihteluissa ja pysähdyksessä. Ja olin kyllä TOSI tyytyväinen rataan. Saatiin prosenteiksi 65,25% ja tällä tuloksella sijoitus oli kuudes. Saatiin ruusuke, kun yli 30 lähtijästä palkittiin kahdeksan.

Muutenkin olin niiiin tyytyväinen hevoseen. Se oli kisapaikalla todella fiksusti ja mm. seisoi kopissa rauhassa heiniä syöden melkein kaksi tuntia. Ihana heppa!

SDHD-053

SDHD-0332

c Janita Ristikankare

Kiitos Janitalle kisahoitajana toimimisesta!

OMG

Paniikki hiipii, kun menin ilmoittautumaan koulukilpailuihin.  Peräti huima seuratason kilpailu tiedossa. Kotona luokat C:1 ja K.N Special sujuvat jo varsin mallikkaasti ( ei olisi keväällä uskonut) mutta kouluaidat ja -kirjaimet, kukkalaitteet ja muu asiaankuuluva rekvisiitta aiheuttaa unettomia öitä, tammalla kun on taipumus kyttäillä. Mutta joskus on pakko aloittaa, tavoitteena pysyä kouluradan sisällä ja päästä kohtuulähelle aitaa.)  Tänään käytiin kisapaikalla ihan vähön harjoittelemassa, rakensin kouluaidasta yhden kulman.

Fiksu tamma

Uskallanko julistaa, että Ohikulkija on nyt virallisesti itse itsensä lastaava hevonen. Kyllästyin, kun aina piti olla riippuvainen apuvoimista lastaussillan avaamisessa ja sulkemisessa. Ja muutamaan otteeseen tamma sai vieraassa paikassa päähänsä, ettei heti menekään koppiin. Päätin otta intensiivijakson, kävimme viikon ajan trailerissa syömässä herkkuja ja päiväheinät. Ja nyt se menee koppiin itse, odottaa siellä nätisti että saan laitettua takapuomin kiinni ja samoin purkaminen onnistuu, kun ei ole kiire kopista ulos. Ihana helpotus paljon reissaavalle!

Hyppäämässä

Ohari on sen verran järkiytynyt, että OLEN PARI KERTAA HYPÄNNYT SILLÄ IHAN ITSE. Ihan hevosen mielenvirkistykseksi, kun näyttää siitä tykkäävän. (Kesän ajan se on intoillut esteistä irtohyppäämällä= meillä irtohypytys on usein sitä, etten jaksa rakentaa kujaa, vaan laitan yhden esteen pitkälle sivulle ja Ohari hyppii sitä itsenäisesti edes takaisin vaihtaen aina kaarteessa suuntaa :-))

Koska kuitenkin koen suurta epävarmuutta esteillä, päätin pyytää naapurin tyttöjä apuun. (On varmasti väärin nuorta hevosta kohtaan, kun ratsastaja ottaa vain harjasta kiinni ennen estettä sen sijaan että toisi sitä jotenkin järkevästi hyppyyn) Nuoresta iästään huolimatta heillä on kokemusta jo lukuisilta vuosilta kansallisella tasolla ja SM-tasoltakin. Yrjövuoren Jonna on nyt hyppyyttänyt Oharia muutamia kertoja.  Ensimmäinen kerta meni nappiin, jälkimmäisellä kerralla tamma sai shokin maneesin lukuisista värikkäistä esteistä ja banketista maneesin seinustalla eikä hypännyt oikein mitään hyvin. Mutta jatketaan kuitenkin jokusen kerran kokeneemman kuskin kanssa.